|
In Memorian |
||
|
|
Kuolema kulkee hiljaa ja ottaa omansa. Tulee kutsumatta ja lähtee kiittämättä. ------------------------------------------------------------------------------- Easo de Domus "Eetu" 16.8.2000-8/2001 Eetu 10.2.2001 Eetu saapui Suomeen alle 12 viikkoisena Espanjasta. Kuukauden ajan pieni pentu vahvistui ja kasvoi meillä maailmalle lähtöä varten. Parin kuukauden kuluttua kuitenkin kävi niin, että Eetu palasi meille kotiin. Eetu opetti meille paljon koiranelämästä. Mutkaisen alun jälkeen luottamuksen rakentaminen kesti hetken, mutta nopeasti Eetu otti meidät omakseen ja me Eetun. Toinen kuvista on kuvattu katolla. Luottamus pelasi puolin ja toisin, minä saatoin luottaa Eetuun ja Eetu siihen että minäkään en tipahda katolta. Monta muutakin ikimuistettavaa hetkeä ehdimme viettää yhdessä. Ikävä kyllä yhteiselo päätyi liian nopeasti. 3.8.2001 Cenin juoksun takia Eetu vietiin hoitoon. 4.8.2001 hoitopaikasta ilmoitettiin Eetun kadonneen valitettavien tapahtumien seurauksena. Sen jälkeen etsinnöistä ja ilmoituksista huolimatta , Eetusta ei ole kuulunut tai näkynyt mitään. Eetun lopullinen kohtalo taitaa jäädä ikuiseksi arvoitukseksi. Mutta mustalla pilvelläkin on hopeareunus. Juuri ennen katoamistaan Zafi astutettiin Eetulla. Hartaasti odotetut pennut syntyivät 27.9.2001. Yksi narttupennuista, musta jolla on isänsä tavoin kauniit valkoiset merkit jäi kotiin paikkaamaan Eetun jättämää tyhjää kohtaa. Nimikin oli jo valmiina ennen syntymää: Concurrido Viva Easo. Suomennettuna se tarkoitaa :Eläköön Eetu! Meillä kaikilla on ikävä Eetua... Eetu 24.3.2001 ------------------------------------------------------------------------------------- Concurrido Tabasco 24.8.2002-20.10.2002 Concurrido Toronja 24.8.2002-19.10.2002 Concurrido Trucha 24.8.2002-20.10.2002 Concurrido Trigo 24.8.2002-19.10.2002 Concurrido Tiza 24.8.2002-19.10.2002
A leaf will fall. And hit the ground. The wind will carry it around. Beneath it`s whispering wings. A love is lost. Another found. What`s done is surely bound. To keep us guessing what it brings. The time of laughter, time of tears. The time of dreams and many fears will be erased from memory. Imagine life just a dream. Imagine you. Imagine me. Travelling on the wings of time. Don`t know where or why. Imagine you, imagine me. Fractions of eternity. Lives learned and left behind. We can`t turn back time. Here we are. And our lives, like butterflies. Will fly away from us towards the sky. See how far. We go and try to hold on. To what we got and look for reason why. The time of laughter , the time of tears. The time of dreams and many fears will be erased from memory. Imagine life is just a dream. Imagine you, imagine me. Travelling on the wings of time. Don`t know where or why. Imagine you , imagine me. Fractions of eternity. Lives learned and left behind. We can`t turn back time. Life remains a mystery. Imagine life is just a dream. Imagine you , imagine me. Fractions of eternity. Lives learned and left behind. We can`t turn back time.We can`t turn back time.......Life remains a mystery. Copyright / lainattu sanottajan, Elena Mady ystävällisellä luvalla. Kiitos tuesta. Omistettu niille viidelle joilta parvo vei pennun ennen alkua. ----------------------------------------------------------------------------------- Taira del Marismeño "Demi" 7.5.1997-17.2.2004 Demi 3.10.2001 Elämä antaa ja ottaa. Demiltä saimme paljon: näyttelymenestystä, Y-pentueen, agilitymenestystä ja ennen kaikkea verrattoman lemmikin. Demillä annettavaa olisi ollut varmasti vielä runsain mitoin. Agilityura jäi yhtä voittoa vaille agilityvaliosta, Demin kohdalla tuo voitto olisi ollut vain ajan kysymys. Ikävä kyllä ajasta tuli se ainoa ylittämätön este Demille. Elämästä ei anneta agilitykisan tavoin ihanneaikaa. Demin kisauran ja koko elämän katkaisi nopeasti ja auttamattomasti kasvain reisiluussa. Viimeinen kisailmoittautuminen oli jo postitettu mutta niistä kisoista jäi puuttumaan yksi midi-3 luokan kisaaja......Demi ----------------------------------------------------------------------------------- Habi de Sierra Alhamilla " Habi"12.11.2001-24.11.2004
Habi 18.1.2004 Maailma kolhi Habia ja Habi kolhi maailmaa. Habin kaltaisen koiran saa vain kerran eläessään. Aina valmis, vauhdilla ja yleensä ensimmäisenä... vaikka heikoille jäille. 8-viikkoisena Habi marssi lentoboxin ovesta päättäväisenä Suomeen ja elämäämme, pissasi nurmikolle ja katsoi sen jälkeen kysyvästi; ja mitähän seuraavaksi? Ja sitä seuraavaa riitti Habin kanssa runsain mitoin. Habi ei koskaan pelännyt mitään eikä ketään, häntä ei mennyt kolmen vuoden aikana koipien väliin kertaakaan. Räiskyvästä luonteestaan huolimatta Habi ei koskaan kyseenalaistanut ihmistä. Pentuna menetetty silmä asetti rajoituksia harrastamiselle, mutta ei Habille ja elämälle. "Kyllä yhdelläkin silmällä näkee, pitää vaan katsoa enemmän". Kolhuissa maailma valitettavasti vei voiton Habista liian aikaisin, ainakin meidän kaipaamaan jäävien mielestä. Habi tosin eli niin täyttä elämää, että koki kolmessa vuodessa enemmän kuin moni muu kymmenessä. Habi 5.6.2004 -----------------------------------------------------------------------------------
|